Anonyymiutta on ilmassa. On jäänteitä tuntemattomien juhlista ja nimettömiä teoksia. Signeeraus ei ole ollut muotia aikoihin, ja yhteisötaiteessa tuodaan usein esiin jokamiehen tuntoja, joissa kokijan nimi ei ole oleellisinta.

Tampereen Taiteilijaseuran tämänvuotisen kesänäyttelyn teoslista esittelee vain teosten nimet. Tavoitteena on, että teokset voisi kokea ilman että tieto taiteilijasta ja hänen taustastaan pääsee vaikuttamaan. Tosin näyttelyssä lienee epätodennäköistä, että tekijät jäävät näin huomiotta, paremminkin päinvastoin. Kun jotain jätetään kertomatta, se herättää uteliaisuutta. Teokset myös tarjottiin ja valittiin ilman tekijän nimeä.

Intiimiä otetta
ja esittävyyttä

Tuntemattomana pysyttelevä näyttelytoimikunnan jäsen kertoo, että ajatus nimettömien taiteilijoiden näyttelystä oli aluksi pelkkä heitto. Myöhemmin ideasta kuitenkin innostuttiin.
Innostusta riitti myös taiteilijoilla, näyttelyyn tarjottiin runsaat sata teosta. Näyttelytoimikunta sai eteensä suuren joukon kuvia, joista oli tiedossa vain teoksen nimi. Osa teoksista oli tuttuja ja aiemmin esillä olleita, mutta joukossa oli paljon sellaisia, joiden tekijästä valitsijoilla ei ollut mitään käsitystä. Parasta ehkä pysytellä tuntemattomana, haastateltavamme tuumi.
– Ehkä jotkut ottivat tämän mahdollisuutena tarjota muuta kuin yleensä, hän toteaa.
Varteenotettava puoli tämäkin. Usein taiteilijan halutaan jatkavan tutuksi tulleella linjallaan.
Yhteisnäyttelyn juryttäminen on aina vaativaa, haastateltava kertoo. Toimivan näyttelyn koostaminen oli visaista myös siksi, että teoksia oli laidasta laitaan. Sisällön suhteen teemaa ei oltu rajattu. Kuten usein, kiinnostavia teoksia jouduttiin jättämään pois niin tilakysymysten kuin kokonaisuuden vuoksi.
Vaikka aihepiiri oli vapaa, punainen lanka erottui runsaudesta. Haastateltava nostaa esiin henkilökohtaisuuden ja intiimiyden. Laajojen yhteiskunnallisten teemojen rinnalla käsitellään lähellä olevia asioita ja omakohtaista kokemusta. Henkilökohtaisuus näkyy muun muassa näyttelyn ekspressionistisissa maisemamaalauksissa. Suorastaan intiimi ote on teoksessa, jota haastateltava kuvailee ”virkatuksi patteriksi”. Jo tekotapa luo läheisyyttä, ja teokseen käytetyn ajan voi aistia. Vastaavaa oli myös maalauksissa, esimerkiksi ”Maskarassa” on intiimiä omakohtaisuuden tuntua.

Henkilökohtaisuuden ohella hän pani merkille vahvan figuratiivisuuden. Esimerkiksi ihmishahmoja kuvaavia maalauksia on runsaasti. Esiin nousi myös erittäin realistinen, lähellä valokuvaa oleva maalaus. Monissa maalauksissa valokuva onkin ollut lähtökohtana.
Tekijöiden nimiä ei tosin voi mainita esimerkkeinä, voi vain kuvailla teoksia. Päättäjäisissä tekijät paljastuvat. Tilaisuuden ohjelmaa ei ole vielä lyöty lukkoon, joten jää nähtäväksi miten ja missä vaiheessa iltaa kysymykset saavat vastauksen.

Vaihtoehtoja
käytännöille

– Kiva että mukana on kepeyttä. Se on se, mistä olen tässä näyttelyhankkeessa pitänyt kovasti, haastateltava kommentoi.
– Mukana on häivähdys leikkiä. Asioita ei oteta liian vakavasti.
Vakavammin ajatellen on hyvä asia, että näin haastetaan tapaa, jolla näyttelyihin on totuttu hakemaan ja kuinka teoksia valitaan.
– Vakiintuneet käytännöt kaipaavat elävöitystä, haastateltavamme pohtii.
– Ainahan on pyrkimyksenä, että valinnoissa mentäisiin teos edellä, hän jatkaa.
Valintavaiheessa puhtaasti teoksiin keskittymisen voisi kuvitella tuovan tasa-arvoa. Ikä, sukupuoli, medianäkyvyys, luonne, tuttavuussuhteet tai muut ulkotaiteelliset seikat eivät voi vaikuttaa kovin paljon.
Teosten tarjoaminen nimettömänä on saattanut lisätä monipuolisuutta, hän pohtii. Se on voinut myös rohkaista. Itsekritiikin määrä vaihtelee eri taiteilijoilla, ja kriittisimmillä nimetön jurytys on ehkä alentanut turhan suureksi noussutta kynnystä tarjota teoksiaan.
Näyttelytoimikunnassa ollessaan haastateltavamme on alkanut miettiä, miten paljon tekijän meriitit vaikuttavat. Tekijän pitkä historia epäilemättä vakuuttaa. Myös taiteilijan nimekkyydellä saattaa olla merkitystä, vaikka se olisi tiedostamatonta.
– Tässä näyttelyssä ei näitä ongelmia ole, hän toteaa.

Tässä näyttelyssä mentiin teos edellä

Taidekeskus Mältinrannan kesänäyttelyssä oli kepeyttä ja uutta näyttelyn kokoamisen tapaa. Teokset saivat pärjätä omillaan, kun valitsijat eivät tienneet niistä muuta kuin näkivät. Tekijät säilyivät arvoituksena.
Samassa tilanteessa olivat katsojat. Näyttelyä oli pakko katsoa lokeroimatta teoksia vaikkapa tekijän sukupuolen tai iän mukaan. Kansallisuuskaan ei
päässyt vaikuttamaan. Taiteilija vailla nimeä oli esillä kesä-heinäkuussa 2014, ja viime numerossamme olleiden kuvien tekijätkin selvisivät aikanaan.
– Monet halusivat kovasti tietää, mistä on kyse. Palautetta tuli paljon, kertoo påävahtimestari Aila Mäkinen
– Tosi hyvä idea, sanoi moni.
Aika nopeasti satunnaisetkin näyttelykävijät oivalsivat, mistä oli kyse, vaikkei teosten tekijöiden nimiä saanut selville mistään. Koska sen saa tietää, kysyttiin valvojilta usein. ja moni kirjoitti päivämäärän muistiin.
Päättäjäisissä, joissa tekijät paljastettiin, olikin paljon väkeä. Mäkiselle teosten takana olevien taiteilijoiden tunnistaminen oli helppoa. Pitkä rupeama taiteen ääressä on tehnyt monet tekijät tutuiksi, ja näyttelyitä ripustaessa ja valvoessa teoksia ehtii pohtia useampaan kertaan. Meri Westlinin ja Ulla Pohjolan hän tunnisti helposti, samoin Kristiina Sarion.
– Ei se kuitenkaan kaikille ole selvää, hän pohtii.
Marjo-Riitta Sasin piirustus Anssi Jääskeläisestä herätti närkästystä. Mitä tämä on, ihmeteltiin. Taiteilija vailla nimeä muka, ja sitten tehdään omakuva.
– Yllättävän moni meni harhaan.
Jääskeläinen, jolta ei ollut mukana teoksia, oli Mäkisen mukaan ihmeissään. Sasillahan on aivan erilainen käsiala piirustuksessa. Ei näitä voi sekoittaa.
Joukossa oli yksi yllätys Mäkisellekin, nimittäin grafiikastaan tunnetun Sauli Iso-Lähteenmäen veistos.
Eräs teoksista oli Mäkiselle helppo yhdistää oikeaan tekijään, mutta kaikki eivät tainneet löytää koko teosta.
– Virkattua patteria ei moni ehkä huomannut. Vaikka Liisa Hietanen varmaan hieman pyrkiikin siihen.
Hietaselta oli teos ”Pari”, lempinimeltään ”virkattu patteri”. Teos maastoutui seinän vierille kuin olisi aina ollut siinä.
Viime lehdessä näyttelystä haastateltu näyttelytyöryhmän jäsen kertoo, että varotoimet ovat toimineet hyvin. Hän on välttynyt näyttelystä poisjätettyjen vihalta täysin. Lisäksi aika parantaa haavat, joten hän uskaltaa jo tulla esiin. Viimeksi naamioituneena ja nimettä esiintynyt Erno Peltonen tuumailee nyt, että näyttely onnistui mukavasti ja herätti kiinnostusta. Töiden valitseminen sokkona ilman tekijöiden nimiä tuntuu yhä hyvältä ajatukselta. Lehden viime numerossa oli myös kahden anonyymin kirjoittamat artikkelit.