– Minulla on vieläkin kaikuja Tanskan ajasta töissäni, hän sanoo.
Hanni valmistautuu parhaillaan ”Mieli ja maisema” -näyttelyyn, joka avautuu parin viikon sisällä Galleria Saskiassa. Kiireenkin keskellä hän puhuu mielellään Odensen ajasta.
– Ei mutta tässäkin näyttelyssä on mukana Tanskan maisemia, hän huomaa.
Odensen kaikuja piti olla muutaman vuoden takaisissa töissä, mutta äskettäisiäkin merkkejä alkaa löytyä. Kas, myös painotuoreessa näyttelykutsussa on Tanskan maisemia.
Suunnilleen Tampereen kokoinen Odense oli eloisa ja valoisa, varsinainen runsaudensarvi monessa mielessä.
– Tanskalaiset osaavat nauttia elämästä. ”Dejligt”, he sanoivat yhtä mittaa.
Paikallinen kahvilakulttuuri, smørrebrødit ja yleinen rentous saivat viihtymään. Tanskalaiset olivat yllättävän sydämellisiä ja helposti lähestyttäviä. Odensessa ihmisiin tutustui helposti ja sikäläiset olivat hyvin auttavaisia. Vieraana olevan taiteilijan ei tarvinnut pahemmin ajaa pyörällä tai bussilla, innokkaita kyytejä oli aina tarjolla. Paikalliset näyttivät Pälvi Hannille monia erikoisia paikkoja ja kertoivat minne kannattaa mennä.
– Ei niistä olisi muuten tiennyt mitään, hän sanoo.
Monet kutsuivat kotiinsa ja näyttivät työhuoneitaan. Hersyvien tanskalaisten keskellä elämä oli tavallista kevyempää ja kaikki sujui kuin itsestään. Eläminen oli myös halvempaa. Samoin liikkuminen oli helppoa. Tanskassa etäisyydet ovat pieniä ja esimerkiksi Kööpenhamina on suhteellisen lähellä. Melko pian Odenseen tultuaan Hanni matkusti muutamaksi päiväksi hosteliin Kööpenhaminaan, ja kiersi näyttelyitä sekä museoita. Louisianassa riitti nähtävää.
Joustavuutta ja kontakteja
Nykyisin residenssivaihdossa mukana olevista paikoista Pälvi Hannille tuli tutuksi niin grafiikanpaja kuin iso oma työhuone Hollufgårdissa. Myös näyttelytilassa hänellä ehti olla töitä esillä, ja jokunen työ löysi kodin tanskalaisten seiniltä.
Alunperin Hannin oli määrä työskennellä grafiikan pajalla, mutta hän pääsi Hollufgårdeniin maalaamaan, kun tuntui, että olisi mukava tehdä hommia ateljeessa. Työtila järjestyi, vaikka Hollufgård ei noihin aikoihin ollut vielä virallisesti mukana työskentelyvaihdossa.
Hollufgårdissa valmistui mm. suuri maalaus, joka oli esillä Galleria Himmelblaussa.
– Moni muistaa sen työn. Minulle siitä tulee mieleen Hollufgårdin työhuone ja Tanskan kesä.
Hollufgårdissa työskenteli monia tanskalaisia taiteilijoita. Myös muita suomalaisia oli vastikään ollut siellä. Hollufgårdissa oli majoitustiloja, mutta Hanni asui Odensen keskustassa, missä vierastaiteilijoille oli huoneita taiteilija Yngve Riberin pihapiirissä. Matkat Hollufgårdiin olisi periaatteessa päässyt bussilla, mutta koska myös Riber kulki Hollufgårdissa omalla työhuoneellaan, Hanni pääsi hänen kyydissään.
– Illalla oli mukava päästä kaupunkiin syömään ja muutenkin taas keskustan vilskeeseen. Hollufgård on maalla, joten siellä taas oli rauhaisaa työskennellä.
Grafiikanpajan etuihin kuului se, että siellä tapasi ihmisiä. Pajalla on kontakteja moniin suuntiin, yhdistyksellä on jäseniä muun muassa Englannista asti. Toisaalta kesällä oli puistoissa ja rannoilla kiva käyskennellä ja viettää aikaa.
Fossiilien keräilyä rannalla
Fyniltä ja muilta saarilta löytyi inspiroivia paikkoja. Teoksissa elämään on jäänyt etenkin Møns Klint, luonnonsuojelualue, jossa oli kuusi kilometriä pitkä kallioranta. Paikoin toistasataa metriä korkeat kalkkikiviseinät reunustivat kapeaa rantakaistaletta, jolla saattoi kävellä. Kallioiden päällä oli mäkistä maastoa, metsää ja laidunta. Paikka oli saanut omalaatuiset muotonsa jääkauden ansiosta, ja kalkkikallioihin oli tallentunut fossiileja.
– Kalliosta murentuneilla kalkkikivillä oli kiva piirtää, hän mainitsee.
Kalkkipitoisen maan ansiosta kasvillisuudessakin riitti ihmeteltävää, kuten orkideat. Møns Klint sijaitsi kauempana idässä Mønin saarella. Bussimatka oli monipolvinen, joten hän yöpyi seudulla. Meri oli lähellä koko ajan. Fynin karttaa katsoessa saaren rikkonaisesti polveilevaa rannikkoa riittää, samoin saaristoa.
– Kuinkahan monella rannalla kävin silloin? Otin aivan järjettömästi valokuvia, Pälvi Hanni sanoo.
Svendborg Fynin etelärannikolla oli yksi Hannin suosimista paikoista. Rannoilla oli monia innoittavia ilmiöitä. Vuorovesi oli paikoin voimakasta, ja sitä oli kiintoisaa seurata. Toisinaan Hanni meni rantaan bussilla tai pyörällä, mutta usein sinne ajettiin yhdessä tanskalaisten tuttujen kanssa. Tanskassa vietettiin hyvin sosiaalista elämää. Tampereella vastavuoroisesti ”residoiville” tanskalaisille kokemus on ehkä kulttuurishokki, Hanni pohtii. Todennäköisesti he odottavat, että täälläkin kahvitellaan ja seurustellaan. Työhuoneella meillä on kuitenkin tapana tehdä töitä tiiviisti, kunnes illan päätteeksi lähdetään kotiin viettämään vapaa-aikaa. Tanskalaista rentoutta on vähemmäkseen, ja voileivätkin ovat vaatimattomampaa lajia. Vieläpä ollaan tukevasti sisämaassa.
– Siitä ajasta ranta ja meri ovat kyllä jääneet mieleen, hän sanoo lopuksi ja viimeistelee Saskian näyttelyyn tulevia pinkopohjatöitä. Urakka on loppusuoralla, ja väsymys alkaa painaa. Kiilapohjia on Taidekeskus Mältinrannan grafiikanpajan työpöydällä koko joukko, ja Hanni liisteröi illan päätteeksi japaninpaperia himmentämään erään työn hopeanhohteisia reunoja. Joukossa on monia maisemia ja yksi työ, jossa hevonen käyskentelee niityllä. Hevosista oli puhetta, muutamat Tanskan kaiut teoksissa olivat sikäläisten niittyjen laidunnäkymiä.
– Mistä tämä hevonen on, kysyn.
Juurikin Tanskasta. Tarkemmin katsoen useampi tuon ajan maisema löytyy tästäkin työn alla olevasta teoskatraasta. Ei näytä olevan liioittelua, kun Pälvi Hanni kertoo Tanskan ajan jättäneen häneen vahvat jäljet.
Minna Soraluoma