Maaseudun sivistysliitto; taiteilijahaku Uudellemaalle
Itämeri: vesistöt, rannat, monimuotoisuus

Toteutettava teos

Horisontissa ja veden pinnassa ajatus lepää kuin tuleen tuijottaessa. Myös äänimaailma on leppeän rauhoittava, kiire katoaa. Ei ihme, että ihmiset ja asutus ovat aina hakeutuneet veden äärelle. Vesi on toiminut elämännesteenä ja alkupisteenä, karttojen kulkuväylänä.
Teos on eräänlainen rantakivillä ja somessa versova työpaja, joka innostaa tekemään päiväkirjanomaisia havaintoja, ulkoilemaan ja viihtymään luonnossa. Aktivoivat tehtävät ovat paikoissa, joissa kirjoittaa mielellään. Paikaksi suunnittelen Tuusulan Rantatieltä paria kallioista kohdetta, varasuunnitelmina ovat Sipoo tai Vuosaari. Tuusulan Rantatiellä merkitsen kiviin havaintoja sapluunoiden ja guassin avulla niin sanoin kuin kuvin – kuvissa on pieniä sivussa olevia yksityiskohtia rantatien taiteilijayhteisön maalarien teoksista.
Ketä vain kulkijaa puhutteleva teos on houkuttaa liikkumaan – ja toisaalta pysähtymään, kun reitillä on jotain tavallisesta poikkeavaa. Covidin suhteen ulkoilu on luvallista, sitä jopa suositellaan.

Käytännön työtapana on muuttuva tekstiteos vesiliukoisella guassilla ja munatemperalla stencilgraffitina suoraan rannalle, kalliolle ja kadulle, jolloin se tavoittaa ihmisiä siellä missä he liikkuvat.

Rannalla työskentely tuntui heti alkuun miellyttävältä. Olen tehnyt rantakiville ja reunamille sattumalta löydettäviä anonyymejä sivumerkintöjä. Teokset saaneet hyvän vastaanoton. Ulkona työskennellessä mukana on dialogi. Olen saanut rannalla oleviin teksteihin suoria vastauksia mm pikkukivien, syksyn lehtien ja linnunsiementen avulla aseteltuina. Myös tänä keväänä heti kun kivet alkoivat paljastua, on ollut hauska nähdä ihmisten “sitä kiveä jossa oli tekstejä” vanhoista paikoista.
”Viimein!”, kirjoitin sapluunalla ja guassilla ensimmäisen viestin, kun lumi lopulta suli “Me selvitään”-kiven päältä. Kesti päivän tai kaksi, kun sain vastauksen pikkukivillä aseteltuna. ”Si, si.” Pian oli myös sydämiä auringonkukansiemenillä ja “OK”.




Asun rannan tuntumassa ja olen käynyt aamuteellä ja iltatuokiolla rannalla, mutta aina jossakin vaiheessa en enää pääse yhdellekään rannan tekstikivistä. Ne ovat varattuja enimmän päivää ja niiden tuntumaan ilmaantuu myös hienoja kivitasapainotuksia. Tehdessä ihmiset pysähtyivät teosten ääreen, osa kuin liimaan olisi astunut. Monelle on päivän kohokohta nähdä tekstejä ja yhä lisää, kun huomaavat niitä paraikaa tehtävän.

Selvästikin tämäntyyppistä non-invasiivista menetelmää kannattaa kehittää eteenpäin. Guassigraffiti toimii yhteyden saamisessa ja se tehostaa näkyvyyttä.

Liplatusta

Nottbeckin puisto

Teatterisilta ja Aurajoki

Tekijä

Olen reunamien soraääni. Teoksia on sanottu hyväntuulisiksi ja mieleenjääviksi. Kuulemma niissä tapaa olla jokin juju. Ulkoilutan ajatuksia rannoilla ja pientareilla – vuoden verran olen tehnyt poiskuluvia, väliaikaisia teoksia paikkoihin joissa niitä ei odoteta. Niitä oli viime vuonna Tampereella sekä Turussa Olohuone-festivaalilla jokirannassa.
Ajoittain innostun määrästä, se kun johtaa laatuun. Kvantitatiivisia kiksejä ovat olleet esimerkiksi runsaat sata jalkaa, jotka inventoin asunnostani tai sata kiloa kirjoittamiani päiväkirjoja – ja niistä sikiämässä olevat teokset.

Muutama vilkahdus instagramissa

Viime vuonna ja jälleen keväällä maan paljastuttua moni on jakanut näkemäänsä somessa, vaikka vain pieni osa tulee omiin silmiin.