The Statement – luonnos gallerioista

Pyrin ja etsin

Ensimmäiset kirjaimet ja lauseenalut ehdin tehdä knaftisti ennen koronaa. Olin jo viikkoja seurannut säätä. Jos ei ollut lunta ja jäätä, kaikkialla oli märkää. Ensimmäiset sanat tein niin perusteellisesti, että teksti on pysynyt sitkeästi. Se näkyi kuukausia, vaikka oli jo veden alla. Paikka oli iltakävelyn varrella, joten seurasin sitä tyynessä ja myrskyssä.

Ranta on selvästi paikka, jossa on kiva työskennellä.
Vesi nousee.
Piti jatkamani jäistä, mutta vesi tosiaan nousi, kun jäät sulivat järvestä.

Hiljaisuus

Koronan ja rajoitusten autioittaessa maailmaa hiljaisuus oli huutavaa. Puoliksi kaipasin jopa rakennustyömaiden melua, sen puutetta seurasi epäuskoisena. Kun metelöinti toukokuussa elpyi, se tuntui kotoisalta. Ei enää uhkaavaa kuolemanhiljaisuutta.

Hiljaisuus sai kuuntelemaan, ensin liplatusta. Kivestä, jolla usein istuin, tuli Kuuntelukivi.

Kevättalvella 2020 oli pakko kommentoida myös aikaa ja tilannetta. Ikäänkuin työnimenä tai lempinimenä olen kutsunut Tsemppikiveksi kiveä, jolle ilmaantui erityisen paljon tuohon kevääseen liittyviä viestejä.

Menneen ja tulevan sauma

Olin lukenut varsinkin aikaan liittyviä kohtia statementeista, järjestin niitä aiheen mukaan. Toisena aihepiirinä oli alitajunta ja rajatilat, joten nämä pääsivät pisimpään seurattuihin teksteihin.
Menneisyyden ja tulevaisuuden saumakohdasta puhutaan monissa statementeissa.

 

Finlaysonin puisto

Paikka on yllättävän suosittu. Kotkaa ja aurinkokelloa on käyty katsomassa useasti tällä välin. Olen poiminut minämuotoisella verbillä alkavia lauseita ja viritellyt välineistöä.
Hevonen tulee toista kertaa, se partioi suht taajaan. Käännöspaikka on tässä. Äiti kahden pienen tytön kanssa kiipeää katsomaan kotkaa, äiti lukee tekstiä ääneen Aleksanterista. Suihkulähteen solina kuuluu tasaisesti. Ilma ei ole yhtä kuuma tänään.
Vähän yli kuusi olin puistossa. Lähdin sieltä kahdeksan ja yhdeksän välissä. Loppuvaiheessa väkeä alkoi liikkua. Roskikset tyhjennettiin pakettiautolla.

Kestiköhän tunnin tehdä se teksti. Kun teki ensimmäiset julkiset tekstit, se pelotti suorastaan. Hävetti.

Keskivaiheilla valkoinen pakettiauto ajoi risteykseen. Roskikset pursuivat yli, viikonloppuna väkeä oli tulvien. Miehet eivät kiinnittäneet minuun huomiota. Nolotti istua kalliollla tekemässä, odotin niiden tulevan kysymään.

Statementit – kuin loitsimista, suggestiota. Kun tietää, miten inspiraatio toimii, mistä se tulee, kuinka työskentelee, se auttaa työssä. Miten tuon sanoo. Selvä funktio kuitenkin. Ei loitsua vaan sanamagiaa. Kun jollekin asialle löytyy nimi, se on hallittavampi. Tiedeykkönen, Kalevalan aikaiset saunatavat – jokin loitsimisessa ja sanamagiassa osui.

Siitä lähtien, kun kieli on syntynyt, ihmiset ovat nähneet, että kielellä on voimaa, kielen käytöllä on voimaa. Se vaikuttaa kanssaihmisiin. Voidaan masentaa, voidaan rohkaista. Sanotaan, että on primitiivinen ajatus, että sanoilla on kiinteä yhteys niiden kohteeseen. Tarvitaan maagista tietoa, joka koskee ilmiöiden olemusta.
Lievittävä, helpottava mielikuva – synnytysloitsut. Syyn etsintä, miksi hankaluutta. Paha, aiheuttaja ajetaan sinne mistä tullut. Painu sinne – pitää tietää mistä tullut.

Tee kokeeksi sen verran, että näkee, missä ajassa se edistyy ja missä määrin materiaalia tarvitsee.

  • muuttuva ja väliaikainen tekstiteos kadulla
  • guassi, munatempera, sapluuna
  • pohjana parinsadan taiteilijan artist statementit


 

  • Paikan päällä-näyttely, Wilhelm von Nottbeckin puisto syyskuun loppuun, Tampereen Taiteilijaseura 100 vuotta
  • Olohuone-kaupunkifestivaali Turku — jokiranta ja Teatterisilta, elokuu 2020

Finlaysonin palatsin puistossa Tampereella käy katsomassa Kotkankalliota ja huvimajakatosta, jonka kiviperustukset kertovat inspiraation lähteistä.

The Statement

Kävelyreitille on ilmaantunut ajatuksia, joita siellä ei yleensä näe. Lauseet ovat eri taiteentekijöiden pohdinnoista. Statementit tunnustelevat, mikä on tärkeää - mikä on oleellista ihmisenä elämisessä ja mitä todellisuus on. Mistä taiteessa ja sen tekemisessä on kyse? Tai, mistä inspiraatio ja aiheet löytyvät?

Statement kertoo

  • millainen taiteilija on
  • – millaista taidetta hän tekee
  • miten hän ajattelee

Ajoittain statementeissa pohditaan maailmaa ja elämistä laajemmin.

 

Lumisadekuvat puuttuvat.