Erikoinen ilmiö tuo taide. Kaikki tietävät siitä oleellisen, mitä se on ja mitä pitäisi olla. Osataan asetella valmiita esineitä, kuten nuottimerkkejä ja öljyväriä. Kuitenkaan asia ei ole täysin selvä, sillä taiteessa ei voi yksinkertaisesti pitää toi olla pitämättä, kokea toi mennä ohi. Pitää ymmärtää, kertovat yleisönosastot, ja lopuksi tuomita se, mikä ei ole oman maun mukaista.

Aivan kuin taiteesta olisi tullut erikoisala kuten geenitutkimuksesta toi elektroakustiikasta. Monesta maallikosta se vaikuttaa paikoin samalta kuin mikrotietokoneen ohjelmointilitaniat. Silti se aikoinaan oli yksi elämänalue yhteiskunnassa ja sitä se on vieläkin lapsena.
Aktiivisesti taidetta tekevät tuntuvat olevan kaukana yleisöstä, joka seuraa hajanaisesti lehtiä ja näyttelyitä. Puuhassa mukana olevat ja harrastajatkaan eivät aina pysty näkemään kokonaisuutta. Taiteen vapaus on rönsyilyttänyt sen hämärärajaiseksi ja niin laajaksi, ettei sitä voi määritellä, vaikka kaikkia väitteitä voi tukeakin esimerkein.

Ongelmana on usein, että taideteos on kuin runo, joka tulee lukea, tuntea ja lukea, eikä sen viesti siltikään kosketa kaikkia. Mainoslauseet ja käyttölyriikka vaikuttavat sanovammilta, koska ne on suunniteltu suurille joukoille ja kuvitellulle keskivertoihmiselle. Kuva voi olla henkilökohtainen viesti, joka muuntuu ja syventyy katsomisen ja katsojan mukaan. Se on ihmisyksilöille suunnattu, vaikka käsittelisikin yleisiä ilmiöitä.

Porin turmeltunut taidemuseo

Taidemuseo on tehnyt Poria tunnetuksi kuvataidekaupunkina, vaikka todellisuus ei ole maineen näköinen. Näyttelyt ovat tuoneet näkyviin muuallakin piilevän ristiriidan ihmisten taidekäsitysten välillä. Museo halutaan kansalle, yhdeksi monista vaatimattomista. Ilman taidemuseota ja erikseen järjestettyjä näyttelyitäkin täällä olisi lehdissä kaipailtu muiden kuntien tarjonta, kiitos taulukauppojen ja monien myyntinäyttelyiden.

Verovaroin kustannettu linja ärsyttää periaatesyistä, kuten teatterikoulu, jossa kuulemma opiskellaan elämää, ei ammattitaitoa varten. Mätä on yhtä museota laajemmalla. Kotoisasti tutuksi tulleelle taiteelle on tehty väkivaltaa. Sen ovat vallanneet kylähullut ja pelleilijät, joilla ei ole todellista taiteellista lahjakkuutta senkään vertaa kuin itsellä ja naapurin pojalla. Taiteeksi sanotussa etsitään pakkomielteenä uutta ja erikoista. lisäksi julkinen tunnustus ja apurahat jaetaan muille kuin järjen mukaan pitäisi. Suuri raha ja korruptio kuuluvat taide-elämään olennaisena osana.

Tunnethan tositaiteen?

Oikea taide tarjoaa perinnäisiä, totuttuja tuotteita, jotka sopivat kotiin ja sulautuvat välittömästi tapettiin sekä sisustukseen. Selvimmin sitä on toteavasti realistinen öljymaalaus tiukkojen tapakaavojen läpi nähd_ystä maisemasta, henkilöstä tai asetelmasta.
Muista menetelmistä ei voi olla yhtä varma. Harjoitelmantyyppiset piirustukset ovat tositaidetta toisinaan, kuten grafiikkakin, mutta valokuvat ja antiikin patsaista liikaa poikkeavat veistokset eivät. Tilataidetta ei ole olemassakaan. Arvostetut materiaalit sekä lukuisilta seiniltä ja kirjoista tutuiksi tulleet aihesommitelmat takaavat, että kyseessä todella on taide, luotettava sijoituskohde. Ideoinnista, aiheenvalinnasta sekä -käsittelystä säästynyt energia tulee ohjata innokkaaseen yksityiskohtien kirjaamiseen – taidon osoittamiseksi.

Ylevyyden ja jäyhyyden on ilmettävä. Julisteissa suositut kuvat eivät huolellisestikaan kopioituina öljymaalauksina käy, on oltava ikuisempia taideaiheita. Arkipäiväisyydessä ei voi nähdä eikö näyttää esteettisyyttä, vaan se on jalostettava.
Tositaide ei ole niinkään katsottavaa tai koettavaa kuin ostettavaa ja myytävää. Tätä periaatetta rikkovat näyttelyt eivät osoita ihmisen halua sanoa toi näyttöä jotain mikä ei liikkeenhoidon periaattein ehkä onnistu. Ne juontavat juurensa kulttuuripiirien kieroontuneisuudesta. Muotinäytökset ja vaatetangot sopivat paremmin taidemuseoon.

Itsekeskeiset taiteilijat

Taiteilijoiden ja yleisön- heikko yhteisymmärrys johtunee eri näkökulmista. Taiteenteko on enemmän elämäntapa kuin ammatti tai elinkeino. Kuvia, veistoksia ym. syntyy ilman markkinointitutkimuksia, ja lopputuloksen mahdollinen myytävyys voi olla sivutuote. Satunnaisen myymisen varaan on vaikea rakentaa talouttaan ja sutjakkaasti materiaalihankintoihin hupenevat pienet apurahat ovat varsin harvinaisia. Varsinainen työ voi olla esimerkiksi opettamisessa. Kun tarpeellinen tekniikka ja taitavuus on jo hankittu, se muuttuu välineeksi eikä sitä tarvitse ajatella. Töiden teko vain teknisten valmiuksien julistamiseksi ei onneksi ole kovin yleistä, vaikka sen kerrotaan olevan taiteilijan tärkein tehtävä.

Miksi sitten tavallinen ihmisen ei tahdo saada taiteelta mitä tahtoo. Näinhän sen pitäisi tarjota enemmän elämyksiä. Vikaa taitoa olla tekijöissäkin, vaikka kritiikki yleensä torjutaan asiattomana. Omissa elämänpiireissään pyöriskeleville taiteilijoille todellisuus näkyy osin toisena, osa ideoista on teknisiä. Grafiikassa mm. on hienouksia, jotka eivät eri käsipainomenetelmiin perehtymättömälle näy, tai työ voi kokonaan perustua teknisten rajojen voittamiseen. Edes maalaamisen tai muotojen käsittelyn sisäinen kauneuskaan eivät välttämättä välity sellaiselle, joka ei ole itse kokeillut. Samantyyppiset, taiteensisäiset viittaukset ovat taidehistoriaa tunteville.
Aiheet ja ideat tapaavat erikoistua, tavallisimpiin ja ensiksi mieleentuleviin kyllästyy. Aletaan toteuttaa henkilökohtaisempia ideoita. Joskus työt voivat olla liikaa tai itsetarkoituksellisesti omaan eristyneeseen maailmaan keskittyneitä, eikä niihin pääse sisälle ainakaan ilman selityksiä. Taiteilijoiden kankeus selvittää töidensä lähtökohtia haittaa. Ilman taustojakin ymmärrettävissä oleva taide on usein turhan lakonista ja vaatii suhteettoman paljon paneutumista. Teoreettisuus ja jonkin kuvaan liittyvän ilmiön toteava käsittely voi myös tylsyydessä olla samassa seurassa toteavan esittävyyden kanssa.
Lisää selvyyttä voi vaatia, vaikkei tuomitsisikaan suurinta osaa taiteen nimellä kulkevasta ilmiöstä. Taidenäyttelyissä voi etsiä muutakin kuin pyhiä ihailtavia korkeahenkisiä tauluja ja patsaita. Puhtaasti kauhistelemassa ja halveksumassa käynti ei ole kiellettyä, vaikkei esim. huumori tai esteettiset elämykset kiinnostaisi.

Ei enää taidetta

Taide pitäisi lakkauttaa sanana. Porissakin ihmiset tappelevat pelkän sanan oikeasta määrittelystä. Muutama erillinen nimi korjaisi asian. Nykyisin tehtävä tositaide olisi omansa, historiallinen taide toinen termi. Kaikkea muuta, esim. kokemussirkukseksi toi huuhaaksi kutsuttavaa voisivat kaikki ennakkoluuloitta nähdä näyttelytiloiksi kutsuttavissa entisissä gallerioissa ja taidemuseoissa. Tositaidetta näkisi kuten ennenkin kaupoissa. Sillekin voisi harkita omaa nimeä. Taannoin eräs helsinkiläinen taulukauppa ehdotti “käsintehtyjä sisustustauluja”.