Toteutettava teos

Horisontissa ja veden pinnassa ajatus lepää kuin tuleen tuijottaessa. Myös äänimaailma on veden äärellä leppeän rauhoittava, kiire katoaa. Ei ihme, että ihmiset ja asutus ovat aina hakeutuneet veden äärelle. Vesi on toiminut elämännesteenä ja alkupisteenä, karttojen kulkuväylänä.
Teos on eräänlainen rantakivillä ja somessa versova työpaja, joka innostaa tekemään päiväkirjanomaisia havaintoja, ulkoilemaan ja viihtymään luonnossa. Aktivoivat tehtävät ovat paikoissa, joissa kirjoittaa mielellään. Paikaksi suunnittelen Tuusulan Rantatieltä paria kallioista kohdetta, varasuunnitelmina ovat Sipoo tai Vuosaari. Käytännön työtapana on muuttuva tekstiteos vesiliukoisella guassilla ja munatemperalla stencilgraffitina suoraan rannalle, kalliolle ja kadulle, jolloin se tavoittaa ihmisiä siellä missä he liikkuvat. Ketä vain kulkijaa puhutteleva teos on hyvä tapa saada ihmisiä liikkeelle – toisaalta pysähtymään, kun näkee tavallisesta poikkeavaa. Covidin suhteen ulkoilu on luvallista ja sitä jopa suositellaan.

Työtapana on muuttuva tekstiteos vesiliukoisella guassilla ja munatemperalla stencilgraffitina suoraan rannalle, kalliolle ja kadulle, jolloin se tavoittaa ihmisiä siellä missä he liikkuvat. Ketä vain kulkijaa puhutteleva teos on hyvä tapa saada ihmisiä liikkeelle – toisaalta pysähtymään, kun näkee rannalla tavallisesta poikkeavaa.

Rannalla työskentely tuntui heti alkuun miellyttävältä. Olen tehnyt rantakiville ja reunamille sattumalta löydettäviä anonyymejä sivumerkintöjä. Teokset saivat viime vuonna hyvän vastaanoton, samoin jo tänä keväänä, kun se mitä on jäljellä, on paljastunut. Stencilgraffitilla ulkona työskennellessä mukana on dialogi. Syksyllä alla sain vastauksia rannalla oleviin kirjoituksiin mm pikkukivien, syksyn lehtien ja linnunsiementen avulla aseteltuina. Myös tänä keväänä kun kivet ovat paljastuneet parin viime viikon aikana, on ollut hauska nähdä ihmisten “sitä kiveä jossa oli tekstejä” vanhoista paikoista.
”Viimein!”, kirjoitin sapluunalla ja guassilla huhtikuussa, kun ranta alkoi paljastua lumen alta. Kesti päivän tai kaksi, kun sain vastauksen pikkukivillä aseteltuna. ”Si, si.”

Jossakin vaiheessa en enää päässyt teelle yhdellekään rannan tekstikivistä. Ne olivat varattuja usein enimmän päivää ja niiden tuntumaan ilmaantui hienoja kivitasapainotuksia. Turussa festivaaleilla ja Finlaysonin puistossa julkisemmin tehdessä ihmiset pysähtyivät teosten ääreen, osa kuin liimaan olisi astunut. Monelle on ollut päivän kohokohta nähdä tekstejä ja yhä lisää, kun huomaavat niitä paraikaa tehtävän.

Selvästikin tämäntyyppistä non-invasiivista menetelmää kannattaa kehittää eteenpäin. Guassigraffiti toimii yhteyden saamisessa ja se tehostaa näkyvyyttä.


.

.

Tekijä

Olen reunamien soraääni. Teoksia on sanottu hyväntuulisiksi ja mieleenjääviksi. Kuulemma niissä tapaa olla jokin juju. Ulkoilutan ajatuksia rannoilla ja pientareilla – vuoden verran olen tehnyt poiskuluvia, väliaikaisia teoksia paikkoihin joissa niitä ei odoteta. Niitä oli viime vuonna Tampereella sekä Turussa Olohuone-festivaalilla jokirannassa.
Ajoittain innostun määrästä, se kun johtaa laatuun. Kvantitatiivisia kiksejä ovat olleet esimerkiksi runsaat sata jalkaa, jotka inventoin asunnostani tai sata kiloa kirjoittamiani päiväkirjoja – ja niistä sikiämässä olevat teokset.

Muutama vilkahdus instagramissa

Viime vuonna ja jälleen keväällä maan paljastuttua moni on jakanut näkemäänsä somessa, vaikka vain pieni osa tulee omiin silmiin.

Liplatusta — kuuntelukivi

Nottbeckin puisto

Teatterisilta ja Aurajoki

.

.