Liplatusta — kuuntelukivi

Kuuntelukivi alkaa näkyä
– Hei, kuului takaa. – Anteeks mutta onko tuo se kivi, jossa on tekstiä, kysyi nuori mies.
Kyllä kyllä. Siirryin sivummalle, pariskunta tutki kiveä pitkään.
Olin olettanut, ettei kukaan huomaa tekstejä. Rannalla on ollut kiva liikkua incognitona, kuin kuka vain. Jotkut tekstit ovat säilyneet näkyvissä toista vuotta, vaikka yhä himmeämpinä, Toiset ovat kuluneet aaltojen ja askelten alla näkymättömiin.

Lunta oli tänä vuonna paljon ja se viipyi pitkään. Maaliskuussa Kuuntelukivestä kurkisti esiin vain yksi nipukka. Kuun lopussa näkyi jo enemmän, vedenrajan – tai jäänrajan kivien päältä lumi oli monin paikoin sulanut. Välissä on syvää ja pehmeää hankea, kivien luokse mennessä saa helposti lunta kenkäänsä.


Kun kysymys kuului takaa, istuin puoliksi jo pilkottavalla kuuntelukivellä ja katselin jäällä liikkuvia ihmisiä. Samalla kivellä olin usein juonut teetä. Maaliskuussa 2020 oli huutavan hiljaista, kuului vain liplatusta. Ensimmäinen kivelle ilmaantunut sana olikin liplatus. Suuri rakennustyömaa entisessä Aspinniemessä — nykyisessä Rantatampellassa — oli hiljaa, aavemaisen hiljaa. En olisi koskaan kuvitellut kaipaavani rakennustyömaan melua, mutta tuntui kotoisalta, kun se taas alkoi. Ei kuulostanut enää yhtä poikkeukselliselta.

Hiljaisuudestakin alkoi erottua muita ääniä. Junat kulkivat yhä, etenkin loputtomat tavarajunat jyristivät aseman läpi lähes täydellä vauhdilla. Ääniä kuuluu kaukaa. Vähä vähältä teen merkintöjä, kuin päiväkirjaa kiven pintaan.
Rannalla on alusta asti ollut miellyttävä työskennellä. Kivien tuntumaan ilmaantui pian hienoja kivitasapainotuksia. Jossakin vaiheessa en enää päässyt yhdellekään rannan tekstikivistä. Ne olivat varattuja enimmän päivää.

Yes! Yes! Si!

Rannalle syntyi muitakin tekstejä, monet sivummalle, satunnaisen kulkijan löydettäväksi. Pari paikkaa kuin vakiintuu. Eniten on näytetty huomaavan kuuntelukiven ohella “Pyrin” -kallio koskenniskalla, tasapaino-kivi ja etenkin “Me selvitään” -kivi.
Nämäkin olivat kuukausia paksun lumikerroksen peittämiä. ”Me selvitään” -kivellä viimeinen tuntemattoman rannalla viihtyneen irtokivivastaus ”si” näkyi pitkään kohoumana lumessa.
”Viimein!”, kirjoitin samalle kivelle sapluunalla ja guassilla, kun kivi paljastui lumen alta. Kesti päivän tai kaksi, kun sain tutun vastauksen pikkukivillä aseteltuna. ”Si.” Muutaman päivän sisällä viestinvaihtoa on ollut useampaan otteeseen. Viimeksi oli sydämiä auringonkukansiemenillä.

Syyskuussa -20 Aila-myrsky lennätti suuriakin kiviä, ja lisää mullistuksia oli luvassa, kun rannalla tehtiin kunnostustöitä. Kuuntelukivi sai syliinsä neliömäisen murikan, alkuperäinenkin kivi on edelleen näkyvissä. Me selvitään -kivi oli kivimurskan peitossa myrskyn ja korjaustöiden jäljiltä, mutta pian kiven tuntematon ystävä oli lempeästi kuorinut sen esiin.

Me selvitään -kivi

Muita tekstejä rannalla