<
Työsuunnitelma
Saatu Visekiltä kuluihin 3000
Haetaan muualta
työskentely-23, 1 vuosi 26000
työskentely-22, 0,5 vuotta 13000
Työskentelen muiden muistamien ja valitsemien töitteni kanssa, testaan myös vaihtoehtoisia tapoja olla näytteillä mm ihmisten kodeissa, mielissä ja puheissa.
Millaista taidetta teet, kuulen usein, harvoin osaan vastata. Tekijän odotetaan yleensä kertovan töistään. Kuitenkin on kaikille antoisampaa, kun muut kertovat.
Erikoista kyllä ihmisten mieliin näyttää säilöytyneen oleellinen, kun olen jututtanut. Muistetuista teoksista teen kotieditioita, jotka ovat määräajan vieraisilla. Vuoden -22 aikana tavoitteena on pilotoida 2-4 työn kotimajoitusta, vuonna 2023 saattaa kiertueelle lisää teoksia.
Samantyyppistä metodia sovellan myös yksityisnäyttelyn työstämiseen. Syksyllä -21 Forssan museolla olleen näyttelyn työt olivat muiden valitsemia. Hetken pelotti mitä siitä tulee, mutta näitä tuokioita haluan lisää.
Tässä haussa haen työskentelyyn ja käytännön kiertuetyöhön.
Tavoitteena työskennellä niin että voi samalla yhdistää ihmiset sekä muuten niin yksinäisen taiteen tekemisen. Tekeminen on toisella tapaa kiinnostavaa, kun mukana on yhteisöllistä elementtiä.
Esimerkiksi yksityisnäyttelyä saa yleensä tehdä yksin. Viime marraskuussa olleen näyttelyni kokoamisessa sovelsin ensimmäistä kertaa menetelmää, jossa muut valitsivat näytteille tulevat teokset. Pelotti aluksi mitä tästä tulee, mutta haluan lisää tätä ja puhetta siitä, mikä tekee jostakin kiinnostavaa. Olin tehnyt tuhatta työtä ja laitoin tehdyt samantien karanteeniin. Parhaiten toimi, kun valittavana oli perkaamattomia töitä, joita pidin paikoin keskeneräisinä tai pieleenmenneinä. Niitä jännitti ja hävetti näyttää, sen tunsi, kun pelissä oli enemmän panoksia.
Keskimäärin pyrin työskentelemään mahdollisimman pitkälle ostamatta – käyttämällä pois kertyneitä materiaaleja ja keräämällä ihmisiltä. Kuljen ja kuljetan aina julkisilla kulkuneuvoilla, lyhyet matkat pääosin kävelen. Kun ei käytä kehyksiä, pystyy kuljettamaan työt näyttelyyn jalkaisin tai julkisilla. Tosin ripustukseen joutuu varaamaan aikaa.
Sijoitusvalmiimpien teosten tekeminen on siis minulle askel uuteen. Ei voi sanoa että mukavuusalueen ulkopuolelle, enemmänkin yleisten mukavuuksien pariin.