Keltaisessa talossa

voi poiketa, jos ovi on auki

Tammelassa rautatieaseman tuntumassa on talo, joka ei ole keikkaluola eikä varsinainen galleria, vain Keltainen talo ilman tarkempaa määritelmää. Osallistuminen on ilmaista, mutta vapaaehtoiseen kolehtiin voi antaa lantin.
Vilskeinen paikka toimii myös Maria Mattilan työtilana, eräänlaisena kulttuurituottamona tai mainostoimistona.
– Keltainen talo on isokokoisin mainos, jonka olen tehnyt, Mattila sanoo.
Talo mainostaa yhteisöllisyyttä ja omatoimisuutta, sitä ettei kaikki perustu voitontavoitteluun. Siivoustalkoot ovat käynnissä, mattoja kannetaan ulos ja samalla sovitaan konserttiesiintyjistä.
Istumme Maria Mattilan kanssa Keltaisen talon keittiössä.
– Aluksi perustin vaihtoehtoisen mainostoimiston, se oli vuonna 2009.
Graafikkona hän teki mainoksia, muttei mainostanut mitä tahansa.
– Mulle on tärkeää, että voin valita mitä asioita edistän, Mattila pohtii.
Mainostettavan toiminnan tuli olla eettisesti mielekästä. Käytännössä asiakkaiksi valikoitui taiteilijoita, suutareita ja pienyrittäjiä. Investointeja ei pahemmin tarvittu, läppäri jolla työskennellä oli valmiina. Toiminimi aloitti työllistämisorganisaatio Pispalan kumppanuuden suojissa. Kolmisen kuukautta Mattilalla oli toimitila puutalossa. Sittemmin toimisto on kulkenut hänen mukanaan.
– Olen tehnyt hommia reissatessa, missä milloinkin olen. Vaikka Intiassa.
Talkootunnelma ympärillä kohoaa. Yksi talkoolaisista poikkeaa keittiöön.
– Hankintalistalla vois olla saippua, se on pieni rääpäle, talkoolainen sanoo.
Pumppupullo nestesaippuaa löytyy.
– Mut se palasaippua oli hienon läpikuultava. Ja ihmiset käyttää tuon heti, se menee päivässä.
Palasaippua menee hankintaan.
– Uusi moppi, katso, esittelee toinen talkoolainen. – Pääsee eroon siitä vanhasta ja homeisesta.
Kaikkea pestään, vaikkei ole takeita kauanko talossa voidaan olla. Vuokrasopimukseen kuuluu, että lähtö voi tulla hyvinkin nopeasti. Toisaalta väliaikaisuudessa on puolensa. Se tuo omanlaisensa vireen ja meininkiä tekemiseen. On parasta käyttää aika hyväkseen.
Mattilan rooli talon ylläpitäjänä on löytynyt yllättävän helposti. Siinä oli jotain tuttua, vaikkei heti selvinnyt mitä.
– Yks päivä harpoin täällä haalareissa ja hammastikku suussa. Mä harpoin just samalla lailla kuin Patu Patanen.
Mattila fanitti lapsena Haminassa Patasta ja hänen museolaivaansa Hyökyä. Ja fanittaa yhä. Toissakesänä hän järjesti Haminaan Paturokin Patasen kunniaksi.
Musiikkikeikkoja on Keltaiseen taloon buukattu runsaasti, mutta kuvataiteelle on vielä tilaa. Heinäkuussa on tulossa veistoksia, rakennelmia ja tilataidetta niin sisälle kuin ulos.
– Kiva olisi, jos tulis muutakin, joku tulis hulppean idean kanssa.
Kuukausi sitten talolla oli Euphoria Borealiksen työpaja, jossa kuvattiin ja editoitiin lyhytelokuvia. Mykkäfilmeihin sävellettiin samalla musiikki. Workshop majoittui Keltaisella talolla, joten tilat olivat täydessä käytössä.
Kesäkuun viidentenä on tulossa Annikki OFF -konsertti, jossa esiintyvät mm. The Mystic Revelation of Teppo Repo, Kuolema-duo, Mystikko sekä Hulda Huima ja Hitaat sekunnit.
Siivous jatkuu. Ostoksilta tullut talkoolainen tulee näyttämään saalistaan.
– Tässä olis uusi moppi, kun se vanha on niin kamala.
– Ei mutta meille tuli just äsken uusi moppi, Mattila sanoo.
Moppitilanne taisi ehtiä aika pahaksi. Tämä on silti erilainen, komea levymoppi. Tarvitaan niitä useita. Mäntysuopaa, oliko sitä täällä. Ja juuriharja, missä se on? Pesuoperaatio alkaa siirtyä vessaan ja detaljeihin. Vessa toimii, vaikka muuten vesi tulee sujuvasti kantamalla. Täällä asiat lutviutuvat ilman virkamiehiä, aukioloaikoja ja sääntelyä.

Vintage ja hippiaate elää Keltaisen talon pihapiirissä.

Nurkalle on ilmaantunut myös mystillinen kivikasa, jonka alkuperästä ei ole varmaa selkoa. Tässä saattaisi olla kivenveistäjälle oiva työmaa

Maria Mattila talon etuovella. Huomaa kattoon loisteputkien alle viritetty punainen verho, joka pehmentää valoa sopivasti. Viisikymmenluvulla rakennettu talo toimi
VR:n terveysasemana vuoteen 1994 asti. Mattila vuokrasi paikan viime kesästä alkaen.